Alkuun sen haasteen, jota ajattelin työstää, toinen osa:
02: Kuva siitä mitä sinulla oli tänään.
Kuva on Googlesta. Miulla on siis ollut väsy, kuten viimeisimmän kuukauden. Koko ajan väsyttää, nukun päiväunia, mikä on miulle luonnotonta, eikä kellonympäri vedetyt yöunetkaan auta siihen, ettei väsyttäisi. Zzzz...
Tää on otettu miun kotipihalta. Taustalla näkyy ikivanha, aiemmin navettana, nykyään varastona toimiva tönö.
24.1. kolahti ikämittariin 16 vuotta täyteen, ja samaisen viikon lauantaina pidin sit synttärijuhlat, jotka meni lievästi sanottuna perseelleen, kun kutsutusta kuudesta ihmisestä vain kaksi pääsi paikalle, ja hekin silleen, että kolmestaan ehdittiin olla ehkä puoli tuntia? No, olihan se mukavaa jutustella Emman kanssa muutaman tunnin, ja sit loppuilta vametettiin Miian kanssa, meillä oli vähän fail leffankatseluyritys, ladattiin kolme tuntia Trollhunters-nimistä leffaa, joka kertoo Norjassa olleista peikonmetsästäjistä. Leffa on kuvattu silleen "todenmukaisesti", että siinä näyttää siltä että oikea, harrastelijatason kameramies heiluisi. Ihan kivahan se oli. Höpöteltiin kaikkea randomia, yöllä kuolattiin Tumblr:ista hevimiehiä ja kaikkea sellaista.
Emma!
Fail ryhmäkuva nro. 23498. Miia, mie, Emma.
Edustava kuutinpoikaskaksikko ollaan Miian kanssa.
Emmalta lahjaksi saatu gerbera, joka on vieläkin hengissä, jee!
Sain kummitädiltä tällaisen Marimekon Karakola-kankaasta tehdyn kukkaron, olen rakastunut ♥ Olen halunnut varmaan pari vuotta siirtyä tuollaiseen kukkaroon, mutta pihinä en ole raaskinut sellaista ostaa, kun superkivaa ei ole vastaan tullut, mutta täytyy sanoa, että odottaminen kannatti! Kuva Googlesta.
The Big Bang Theory
PS. Postaus omasta pesäkolostani tulossa piakkoin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti