Aika tuntuu jumittuneen paikalleen. Eilen tuli kolmas viikko kipeenä täyteen. Fiilis on sama, vitutuksen aiheet on samat, mie tunnun leijuvan jossain tyhjyydessä. Koulussa käyn, ihmiset on siellä samoja, jutut vähän vaihtelee, toisina päivinä on hauskempaa ja niin. Kotona mie koomaan koneen äärellä, neulon, syön. Kaikki tuntuu jotenkin jumittuneen, vaikka aika kuitenkin liikkuu eteenpäin. Se tapahtuu kylläkin aiempaa hitaammin. Tai ainakin tuntuu siltä.
Musiikin suhteen oon jumittunu sarakkeelle Pariisin Kevät - Eminem - joku random. Jotenkin tuntuu, että nyt on aika päästä johonkin uuteen minuuden muotoon. En tiijjä. Tai sit mie palaan takasin siihen luuseri!-Neaan, joka on ruma, läski rillipää. Laitoin maanantaina ensimmäistä kertaa viiteen kuukauteen koulussa lasit päähän. Näytän tyhmemmältä ja ärsyttävämmältä ne päässä, mutta... Niin. En tiijjä. Ehkä se on suojamuuri; älkää edes yrittäkö tulla lähelle, oonhan se ruma ja ärsyttävä hikke, joka vaan jauhaa kaikista paskaa. Haluaisin mennä kouluun vaan jossain suuressa jätesäkissä, piiloutua ihmisiltä säkkiin ilman että kukaan näkee miuta.
Tässä on tullu mietittyä viime viikkojen aikana paljon yksin- ja yhdessäoloa. Välillä tulee mietittyä, että kun välillä jo pelkän itsensäkin kanssa on niin vitun vaikeeta, että miten mie voisin jaksaa vielä jotain toista ihmistä tähän päälle? Luultavasti kyllä helposti. Kellun tässäkin asiassa vähän tyhjän päällä - mie oon vaan yksin. Ois niin ihanaa jos ois joku josta tykätä ja se tykkäis kans miusta. Joidenkin ihmisten touhuja kattoessa tulee vaan sellainen olo, että on parempi, että on vaan mie. Tosin uskon ja toivon, että mie en pystys samanlaiseen peliin kuin jotkut. Se on raskasta myös ulkopuolisille seurata tilannetta, josta ei pidä yhtään ja ihmiset toimii jotenkin vain... niin väärin.
Tiistaina on koelaulu Pocahontas-musikaaliin. Mie en tiijjä yhtään mitä vittua aion laulaa. Alkaa tulla kiire. Oon niin huono.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti