Olin yötä Jossulla. Kuunneltiin paaaljon Eminemiä, sit jotain randomia popitusta/discomusaa, katottiin leffoja (8 mile, Ystävänpäivä, Painajainen perheessä, American Pie 5 Naked Mile, sit lisäks BB:tä, Simpsoneita ja kaikkee) ja hölötettiin. Oli kivaa.
Mie haluan oman halittavan turriaisen. Tää läheisyydenkaipuu tekee hulluksi, vituttaa kun ei uskalla tehdä mitään eikä edes yrittää saada asioita mukaville urille ihmisten kanssa. Sitä ei auta se, että about viisi miljoonaa ihmistä yrittää parittaa minnuu samalle henkilölle, mutten mie uskalla ees jutella sille. Tai uskaltaisin, mutta asiat on aina niin vitun vaikeita.
Äiti on ruvennu ilmeisesti tykkäämään miun kuuntelemasta musasta, se on joutunu kuunnella sitä aina pelatessaa FarmVillee ja Cafe Worldia miun koneella. Nyt sitä harmitti, kun laitoin musan pois kun se tuli. Taustalla soi silloin Mustan kuun lapsien Morfiinisiivet, enkä yhtään ihmettele että äitikin piti siitä.
Mie joudun jatkossa kirjotella yhdessä Sonjan kanssa aamunavauksia. Vähän huolettaa, kun pitää valita aiheetkin itse. Luultavasti ainakin mie tulen kertoilemaan jotakin sateenkaariväestä. Pitää sivistää peräkylän homofobisia ihmisiä.
En ymmärrä miks mie kuuntelen jatkuvasti Taylor Swiftiä ainakin ajatuksissani. Tai tiedän, mutten halua tietää. Muutama muukin biisi menee samalle syylle kuuntelun osalta. Muuten soi Pariisin Kevät, Eminem, yksi lista joka sisältää metallia. Luulin yhdessä vaiheessa, että tarpeellisella määrällä mättömetallia saa miehet mielestä, muttei se onnistu. Pitää vain yrittää selvittää asioita ja suhtautumisia, ja paskat. Mie en saa kuitenkaan aikaseksi mitään. Ois jotenkin tyypillistä. Sit kun saan vihdoin sanottua jotakin, vastaus on juuri se mitä en haluaisi, ja makaan sängynpohjalla ikuisuuden vänisten miten ihmiset on vittumaisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti