Helvettiä on tämä olevinaan, tämä jatkuva toipumisprosessi

Se oli semmonen keikkalook, asukuvaa ei tullu otettua.

Viime perjantaina kutsui Liekkirock rakkaan ystäväiseni Janin kyydin ja seuran ansiosta. Lähtö vähän viivästyi, ja sitten tuli kiidettyä aika tujua tahtia kohti Tulenliekkiä - ja ehdittiin juuri sopivasti Ruoskan aloitellessa alueelle sisään! Hienon keikan vetäisi tuo suomalainen industrialpoppoo, jota kerran aiemminkin olen ollut katsomassa. Tuli Pure minua ja Lihaa vasten lihaa sekä muita klassikkobiisejä.

Keikan jälkeen käytiin jututtamassa Ruoskan soittajia, sitten suunnattiinkin jo eturiviin odottamaan Stam1naa. Siinä seisoskellessa bongattiin Kaikka, ja käytiin herraa moikkaamassa, yhteiskuvia räpsittiin. Jostain syystä kamerat ei ikinä pidä miusta sen vertaa, että saisi otettua selkeän ja tärähtämättömän yhteiskuvan Kaiggelsin kanssa, joten sellaiseen lievästi tärähtäneeseen täytyi taas tyytyä. Hmph.

Vain hieman tärähtäneet.

Suunnilleen kaksi tuntia ennen Stam1nan vetoa armas vesisade saapui. Siinä sitä kököteltiin se kaksi tuntia vaihtelevassa vesisateessa hytisten ja niitä näitä jutellen, Jari Tapanainen vetäisi miekannielentä ja tulishow'n odotteluaikaviihdykkeenä. Olihan se aika pelottavan näköistä, kun toiselta törröttää suusta puolen metrin miekka.

Puoli yhdeltä päästiin sitten kuuntelemaan aivan läpimärkinä vihdoin Stam1naa, joka kyllä veti niin hienon keikan, ettei se kolmen tunnin yhteisseisoskelu haitannut yhtään. Tuli Rikkipäätä, Rabiesta, Pakkolaskua, Kananmunankeltuaista ja muuta mukavaa viihdykettä. Kaiken kruunasi illan viimeinen hidas. Puolikkaan ihmisen sanojen karjuminen vesisateessa itkien on hetki, joka jää kyllä ikuisesti mieleen. Biisi kun on noussut yhdeksi suosikeistani yhtyeen tuotannosta ja siihen nyt liittyy jo aika vahvasti muistoja, jotka kulminoituvat yhteen henkilöön ja niin. Ikimuistoinen ilta kaikkine kommelluksineen.

Täytyy muuten nyt tuon perjantain jäljiltä sanoa, että Wet 'n Wildin H2O Proof Liquid Eyeliner on maailman täydellisin keikkaeyeliner. Vuosia olen hikoillut/itkenyt/saanut rajat pitkin poskia jo keikkojen alkutaipaleella, mutta perjantaina, ensin 10km pyörämatkan, sitten kolmen tunnin sateessa seisoskelun ja itkeskelyn jälkeen rajat olivat vieläkin - tadaa! - TÄYDELLISET. Ei minkäänlaista kulumista havaittavissa, kerrankin ei tarvinnut oksentaa pelkästään sen takia, että näytti ojasta vuoden lojumisen jälkeen nousseelta. Rakastanrakastanrakastan. Vaatiihan tuolla rajaaminen hieman enemmän kärsivällisyyttä ainakin kuivamista odotellessa, mutta on kyllä vaivan arvoista.