Koko kesä festaroidaan, vaikka rahaa ei oo.

Ajattelin, että kirjoittamisen sijaan tekisin videopostauksen aiheesta Ruisrock '13, mutta totesin, että tätä jäätävää post-festival-naamaa en kyllä kehtaa näyttää. Vaikka se olisikin ehkä havainnollistanut fiiliksiä kaikista parhaiten.

Tosiaan. Perjantaina seitsämän kolkyt lähti bussi Musiikkikeskukselta kohti Turkua. Kahen maissa oltiinkin jo siellä, saatiin artistipassit kaulaan, rannekkeet käteen ja ruissipaidat päälle. Kamat heitettiin jumppasaliin ja sit lähettiin laulamaan Kauppatorille Queenia flashmobin muodossa. Siitä sit festarialueelle. Ilta meni Stam1nan, Huoratronin, Samuli Putron, Hurtsin ja Knife Partyn tahdissa fiilistellen. Kavereihin tuli törmäiltyä, mikä oli varsin kivaa! Oli sangen luksusta päästä vesibussilla festarialueelle ja takaisin.

Lauantain vapaa-ajan asu! Pitsiä ja Poizen Industriesin korsetti ja hame.

Lauantaina oltiin virkeinä Rantalavan backstagella jo menen maissa. Meidän osuuttamme soundcheckissa odotellessa tuli nautittua kauniista auringonpaisteesta ja hyvästä safkasta. Tollaisesta kohtelusta voisi nauttia useamminkin! Aika ennen keikkaa meni katsellessa Ricky Tick Big Band & Julkinen Sana -kokoonpanoa, CMX:ää ja Soilworkia. Käytiin myös vähän laulelemassa pääporttien luona Queenia. Oma keikka vetäistiin, meni aivan uskomattoman hyvin ja oli helvetin hienoa! Keikan voi katsoa täältä. Se siis kuvattiin telkkariin. Ja se korkeavyötäröisessä hameessa oleva punapää on siis allekirjoittanut. Eipä voi sanoa, että hirveästi edustaisin tuossa keikkatallenteessa, mutta pikkuvikoja. Keikan jälkeen piti käydä taas tankkaamassa bäkkärillä safkaa, ja sen jälkeen tuli katseltua Amorphista ja PMMP:tä. Molemmat hirmu hyviä. PMMP:n jälkeen lähdettiin punaisella Petteri-bussillamme takaisin kohti Kuopiota. Kotona olin kuudelta aamulla. Koomassa olen vieläkin sen jäljiltä.

Oli kyllä aika helvetin hieno reissu. Ja siistiä, että ensimmäinen esiintyminen festareilla tuli heitettyä näin 17-vuotiaana. Saa nähdä tuleeko vielä samanlaisia tilaisuuksia eteen.

Loppuun pari muiden ottamaa porukkakuvaa.

(c) Tomi Palsa, kuva Ruisrockin sivuilta

(c) Manna. Meidän pieni taustalaulajajoukko!

Helvettiä on tämä olevinaan, tämä jatkuva toipumisprosessi

Se oli semmonen keikkalook, asukuvaa ei tullu otettua.

Viime perjantaina kutsui Liekkirock rakkaan ystäväiseni Janin kyydin ja seuran ansiosta. Lähtö vähän viivästyi, ja sitten tuli kiidettyä aika tujua tahtia kohti Tulenliekkiä - ja ehdittiin juuri sopivasti Ruoskan aloitellessa alueelle sisään! Hienon keikan vetäisi tuo suomalainen industrialpoppoo, jota kerran aiemminkin olen ollut katsomassa. Tuli Pure minua ja Lihaa vasten lihaa sekä muita klassikkobiisejä.

Keikan jälkeen käytiin jututtamassa Ruoskan soittajia, sitten suunnattiinkin jo eturiviin odottamaan Stam1naa. Siinä seisoskellessa bongattiin Kaikka, ja käytiin herraa moikkaamassa, yhteiskuvia räpsittiin. Jostain syystä kamerat ei ikinä pidä miusta sen vertaa, että saisi otettua selkeän ja tärähtämättömän yhteiskuvan Kaiggelsin kanssa, joten sellaiseen lievästi tärähtäneeseen täytyi taas tyytyä. Hmph.

Vain hieman tärähtäneet.

Suunnilleen kaksi tuntia ennen Stam1nan vetoa armas vesisade saapui. Siinä sitä kököteltiin se kaksi tuntia vaihtelevassa vesisateessa hytisten ja niitä näitä jutellen, Jari Tapanainen vetäisi miekannielentä ja tulishow'n odotteluaikaviihdykkeenä. Olihan se aika pelottavan näköistä, kun toiselta törröttää suusta puolen metrin miekka.

Puoli yhdeltä päästiin sitten kuuntelemaan aivan läpimärkinä vihdoin Stam1naa, joka kyllä veti niin hienon keikan, ettei se kolmen tunnin yhteisseisoskelu haitannut yhtään. Tuli Rikkipäätä, Rabiesta, Pakkolaskua, Kananmunankeltuaista ja muuta mukavaa viihdykettä. Kaiken kruunasi illan viimeinen hidas. Puolikkaan ihmisen sanojen karjuminen vesisateessa itkien on hetki, joka jää kyllä ikuisesti mieleen. Biisi kun on noussut yhdeksi suosikeistani yhtyeen tuotannosta ja siihen nyt liittyy jo aika vahvasti muistoja, jotka kulminoituvat yhteen henkilöön ja niin. Ikimuistoinen ilta kaikkine kommelluksineen.

Täytyy muuten nyt tuon perjantain jäljiltä sanoa, että Wet 'n Wildin H2O Proof Liquid Eyeliner on maailman täydellisin keikkaeyeliner. Vuosia olen hikoillut/itkenyt/saanut rajat pitkin poskia jo keikkojen alkutaipaleella, mutta perjantaina, ensin 10km pyörämatkan, sitten kolmen tunnin sateessa seisoskelun ja itkeskelyn jälkeen rajat olivat vieläkin - tadaa! - TÄYDELLISET. Ei minkäänlaista kulumista havaittavissa, kerrankin ei tarvinnut oksentaa pelkästään sen takia, että näytti ojasta vuoden lojumisen jälkeen nousseelta. Rakastanrakastanrakastan. Vaatiihan tuolla rajaaminen hieman enemmän kärsivällisyyttä ainakin kuivamista odotellessa, mutta on kyllä vaivan arvoista.